Edellisen postauksen jälkeen ollaan menty reippaasti kevään puolelle, ihanaa! Viellä kun tuulisi vähempi niin olisi jo ihanan lämmintä.  Viikonloppuna oli Kuopiossa ammana ja kotiväki oli sillä aikaa jo pihan siivouksen aloittanut. Tänään aloitin aitan tyhjentämisen, siitä on kesän aikana tulossa mulle "ompelimo". Unelma iso tila harrastukselleni!

Edellisen postauksen jälkeen ei ole tapahtunut juuri mitää vaikka paljon onkin tapahtunut sekä ikäviä että iloisia asioita. Mutta ei niistä sen enempää.

Tän viikon jälkeen olen käyttänyt 6kk työelämään tutustumis ajan. Tosi ikävää lopettaa, olen nauttinut työstä ja työpaikasta. Selvää on että ompelu työ on mun juttu ja jollain tavoin haluaisin päästä sitä tekemään jatkossakin. Siis työksenikin, harrastuksena se on itsestään selvyys.

Viimeisen kuukauden olen enimmäkseen virkannut. En enään edes muista kuinka monta mattoa on valmistunut, mutta yli kymmenen kuitenkin. Lisäksi koreja ja patalappuja vinot pinot.

Viikonloppuna valmistui eka matto ihan itselle. Halkaisijaltaan tämä trikoo kuteesta kasin koukulla virkattu matto on 125cm.

Ai niin ja uudenvuoden lupaukseni on rikottu, tosin itse en sen rikkomiseen osallistunut mutta eka kertaa tälle vuodelle pyörähti jo huoneiden vaihto operaatio. Kuvia ei ole koska en ole tosiaankaan siihen osallistunut niin homma hieman näyttäisi olevan edelleen vaiheessa (pakko kyllä osallistua ainakin Akun huoneen tekstiileillä, josko sen jälkeen kuviakin tulisi).