Hilda H.lta sain tämän päivää piristävän kaksi osaisen tunnustuksen, hurjan paljon kiitoksia sinulle Hilda siittä!

                    

                            

 Tämän luonteeseen kuuluu tehdä 7 paljastusta itsestään ja minä paljastan nyt nämä:
 
1. Saan keväällä reilun kokoiset 4x7m työtilat ompelu harrastukselleni!
2. Haluan ostaa kirjovan ompelukoneen, hinta vaan hirvittää
3. Olen kova haaveilemaan
4.Teen listoja ja suunnitelmia ihan liikaa koska ne harvemmin toteutetaan
5.Olen laiska siivoamaan
6. Yritän tiputtaa painoani Karppaamalla
7. En syö ollenkaan makkaraa
 
Olipa vaikea miettiä, osa noista ei edes ole mitään paljastuksia, mutta tämmöiset paljastukset sain aikaiseksi
Joka kerta on vaikeaa päättää, kelle ojentaisi tunnustuksin kun kaikki blogit sen ansaitsevat. Minä en ole varma, kenellä tämä jo on, mutta seuraaville blogeille annan tunnustuksen tällä kertaa:
 
 
Anjalle Kangaskerttu blogista
Cialle Meillä kotona blogiin
Sarille Suurperheen arkea blogiin
Maanolle Napinläpi blogiin
Hanneloorelle Rosegarden blogiin
Hannelelle Täyttä elämää blogiin
Päiville Marjalassa ja Vanhan lumoissa blogiin
Liisalle Alice in Wonderland blogiin
Lennulle Werannalla blogiin
 
Lisäksi olisin tämän antanut Sarille mutta minulla on sinun blogisi hukassa=o( Hildalle olisin voinnut antaa takaisin ja monelle monelle muulle