Minulta on kyselty työpaikastani ja ajattelin pikkuisen vilauttaa kuvia. Eli olen töissä Haapaveden Verho ja mattoateljeessa ompelijana.

Tykkään hirveesti työpaikasta ja työstä. Oman työpisteen ympäristö oli pikkusen sekasin, en ottanut kuvia ja kangaspuutkin jäi valitettavasti kuvaamatta.

Eniten myydään matonkuteita, joita löytyy tuhansia kiloja, aivan herkkuja värejä! Myös poppana kuteita ja loimia lankoina tai valmiiksi luotuna on myynnissä.

Mun lemppari on tuo ihan takanurkka jossa on kaikkia söpöjä karkkivärejä. Pitääkin muistaa kuvata joskus virkkaamiani mattoja ja koreja joiden materiaalit on täältä hankittu. Mattoja valmistetaan asiakkaan toiveen mukaisina. Nuot alla esittelemäni matot on siis valmistettu minun toiveen mukaisina=o)

Lisäksi ommellaan asiakkaille tilauksesta, myös asiakkaan omista kankaista. Ihania Linumin ym. kankaita olen päässyt työstämään kun tilauksia on ollut viikoittain Kaunis Koti Wilhelmiinasta ja Sisustusliike Pitsi  & pellavasta. Unelma työ siis minulla!

Viime viikolla kangasvalikoimiin tuli aivan ihania pallo-, raita-, ruusu-  ym. kukka kankaita. Sormet syyhyään näihin käsiksi. Muutama tilaustyö on kuitenkin viellä jonossa ennekuin pääsen näistä ompelemaan. Nämä ovat hieman vahvempia joista on helppo tehdä monenlaista. Tilauksessa on jo tuosta vaaleanpuna raitaisesta valerullikset ja vaaleanpunaisesta pallokankaasta paneelit niihin kaveriksi. Luulen että saan niistä kuvan esitellä kunhan valmistuvat.

Tässä viellä ompelemani verho työpisteeni ikkunasta, tuosta ikkunasta näen ulos töitä tehdessäni, ompelukone on tuossa ikkunan alla. Harvemmin kyllä tulee ulos katseltua.

Tälläistä tänään, nyt yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja siivota tämän yläkerran aulan jossa nyt istun ja kirjoittelen teille.

Huomenna sitten aloitetaankin kalenterin luukkujen avaaminen (ja jatketaan siivousta).